"Huone oli suuri ja avara, eikä siellä ollut muita, kuin numeroituja pöytiä, joissa oli erilaisia asioita. Nainen asteli pöydälle, jossa oli numero 1. Fioril asteli hiljaa perässä ja katsoi pöydälle. Siihen oli laitettu erilaisia kasveja, muovisia tietenkin. Nainen osoitti yhtä kasvia; se oli muiden kasvien tapaan vihreä ja sen vartta pitkin kasvoivat kapeat lehdet.
"Mikä tämä kasvi on?" tämä sanoi ja siirsi katseensa kasvista Fioriliin. Fioril tuijotti kasvia. Mikä se on? Hän tiesi kasvin olevan jokin saniainen, mutta niitäkin oli niin monia. Yhtäkkiä hänen mieleensä pälkähti kuva samasta kasvista kasvikirjassa.
"Sorehiirenporras!" tämä hihkaisi. Nainen nyökkäsi, mutta jatkoi edelleen tuijottamista.
Pitääkö minun selittää siitä jotain muutakin? Fioril ajatteli kauhuissaan. Miten hän muistaisi jokaisen kasvin yksityiskohdat?
"Ömh.. Olen lukenut, että se on tuoreena myrkyllinen, mutta keitettynä sen voi syödä... Ja sitä on myös käytetty lääkinnällisissä tarkoituksissa." tämä jatkoi ja toivoi, ettei ollut juuri selittänyt väärän kasvin tietoja.
"Hienoa", nainen kuitenkin sanoi ja siirtyi seuraavalle pöydälle, joka oli täynnä kasveja, joissa kasvoi niin sanotusti syötäviä "palloja"; miten nyt Fioril kuvailisi marjoja.
"Mikä näistä marjoista ei ole syötävä?" nainen kysyi.
Marjoja oli monia, punaisia, sinisiä ja jopa kellertäviä. Tämän katse kuitenkin viipyi kasvissa, jossa kasvoi vain yksi marja. Tuosta olen lukenut! Fioril osoitti marjaa ja sanoi:
"Tuo. Sudenmarja." Nainen nyökkäsi.
Rasteja oli todella useita, ja jotkut olivat todella vaikeita. Fioril meinasi jo kerran lentää ulos kokeesta, mutta lopulta tämä sai sanottua sen oikean vastauksen. Lopulta he saapuivat viimeiselle rastille, jonka Fioril oli odottanut todella vaikeaksi. Hän näki edessään seisovan eläimeltä näyttävän nuken, jonka Fioril tajusi nopeasti peuraksi. Vieressä oli pöytä, johon oli laitettu veitsi. Nainen käski Fiorilin ottaa veitsen ja tämä teki työtä käskettyä.
"Vaikka sinulla on tietenkin mukanasi ryhmä, ei koskaan voi tietää, mitä tapahtuu. Jos olisit yksin ja nälissäsi, ja näkisit edessäsi yksinäisen peuran, mitä tekisit?" tämä kysyi. Pala hypähti Fiorilin kurkkuun. Hän ei ikinä ollut käsitellyt veistä, ja eläimistäkin hän oli vain lukenut, muttei ikinä ollut nähnyt sellaista. Vaikka tuokin oli vain nukke, Fioril tunsi olonsa erittäin epämukavaksi.
"Mutta.. En minä ole ikinä käsitellyt veistä", tämä sanoi ja odotti saavansa potkaisun kokeista ulos.
Nainen katsoi häntä hetken, kunnes sanoi:
"Vaikket olekaan, jokaisella ihmisellä on luonteva vaisto hankkia ruokaa. Kunhan vain vain teet sen, mikä tuntuu oikealta tavalta tappaa peura." Fioril tyytyi siihen ja lähestyi nukkea. Hän hyppäsi sen päälle, sillä jos se olisi oikea, se varmasti juoksisi karkuun. Hänkin juoksisi. Yhtäkkiä Fioril alkoi värisemään. Niin ihmiset juoksivat, kun Näkymätön tappaja tuli.
Hän iski veitsen nopeasti peuran pään läpi sellaisella voimalla, että veitsi uppoutui kokonaan sen päähän niin, että vain kahva jäi näkyviin. Nainen taputti, kun Fioril kiskaisi veitsen irti ja asteli takaisin tämän luokse.
"Hienoa ensimmäisellä kerralla! Yllätyin, ettet iskenyt veistä sen rintaan, sillä kaikki testikohteet miltei tekivät niin ja repuuttivat. Mutta iskit päähän!" tämä sanoi ja Fioril tunsi ylpeyttä itsestään.
"Koska lähtö on jo huomenna, sinä olet viimeinen testikohde, joka pääsee mukaan retkelle. Onnea! Voit mennä tapaamaan muita kolmea valittua tuonne," nainen sanoi ja osoitti ovea huoneen päässä. Fioril ei voinut olla hymyilemättä onnistumisensa takia ja tämä lähti kohti huonetta.
Huoneessa oli 3 ihmistä, joita Fioril ei ollut koskaan tavannutkaan. Kaksi miestä ja yksi nainen. Nämä katsahtivat Fioriliin ja Fioril huomasi, kuinka nainen siirsi katseensa sen jälkeen seinään kuin Fiorilissa olisi jotain, mitä tämä ei voinut katsoa.
"Hei", Fioril sanoi.
"Hei", kaksi miestä mutisivat yhteen ääneen, mutta nainen pysyi hiljaa.
"Minä olen Fioril", Fioril jatkoi.
"Selvä. Minkä ikäinen olet? Vaikutat aika nuorelta", vaaleatukkainen poika sanoi. Hänen hiuksensa olivat niin vaaleita, että niitä voisi miltei sanoa valkosisiksi. Tällä oli merensiniset silmät, jotka olivat nauliintuneet Fioriliin.
"Olen vasta 16-vuotias", tämä sanoi. Hän saattoi kuulla, kuinka nainen tuhahti hiljaa.
"Aijaa. Minäkin olen vasta 17. Nimeni on muuten Zaq", poika jatkoi. Toinen, ruskeatukkainen poika sanoi:
"Olen Jorf, olen 19-vuotias." Kesti todella kauan, ennen kuin nainen sanoi:
"Julizia, 18." Tämä ei irrottanut vihreää katsettaan seinästä.
Sitten Fioril hyvästeli uudet "ystävänsä" ja lähti kotiin pakkaamaan."
//Ää.. Anteeksi, että tässä kesti niin kauan! D:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti